Ehdottomat lempparit…

Aloitin viime kuun puolella uuden postaussarjan, jossa nostan kuukausittain kauneustuotteita, joita haluan suositella. Idea lähti siitä, kun vaikuttajatyöni kautta testailen paljon erilaisia kauneustuotteita, joiden joukosta löydän todellisia helmiä. Päätin alkaa kuukausittain nostamaan blogissa tuotteita, joista pidän valtavasti, sekä kertomaan tarkemmin, miksi kyseinen tuote on sopinut itselleni. Nyt vähän naurattaa kirjoittaa, että tässä kuussa nostan kaksi suosikkia, sillä en yksinkertaisesti osannut päättää, kumman haluan nostaa esiin ensin. Olen erittäin innoissani kertoessani näistä kahdesta! Enjoy!


Löwengrip Healthy Glow Body Balm

Löwengrip lanseerasi hiljattain Suomeen ja hihkuin innosta kun tiesin pääseväni testaamaan tätä ruotsalaista kauneusbrändiä. Tässä Löwengripin vartalorasva Healthy Glow -sarjasta, joka tuoksullaan hurmasi mut ensikokeilussa. Erittäin hyvin kosteuttava rasva luo ihoon pienen kiillon, ja rakastan sutia tätä puhtaalle iholle erityisesti sääriin, dekolteelle ja käsivarsiin. Ihan huippu rasva jota todellakin suosittelen kokeilemaan. Pienen miinuksen annan siitä, että rasva loppuu suhteellisen nopeasti ja uutta purkkia pääsee pian ostamaan. Mutta rasva on sen väärti! Löwengripiä on saatavilla Stockmannilta ja rasvan hinta on 19 euroa. *Saatu testiin

Mádara Infinity Drops Immuno Serum

Ystäväni Essi suositteli mulle tätä Mádaran seerumia. Essin iho tuntui mielettömän pehmeältä ja näytti tasaiselta, joten halusin lähteä kokeilemaan – seerumeita kun rakastan käyttää! Olen käyttänyt seerumia viimeisen kahden kuukauden ajan ja olen huomannut ihoni värin olevan tasaisempi ja sileämmän tuntuinen. Seerumi hillitsee ihon kuivumista ja auttaa torjumaan ihoa vanhentavaa oksidatiivista stressiä. Plussaa annan miellyttävästä tuoksusta sekä seerumin riittoisuudesta! Seerumin hinta on 85 euroa ja Mádaran tuotteet ovat saatavilla mm. Stockmannilta ja Sokokselta. *Saatu testiin