Tunnista itsesi – Luova Individualisti

Minua kiehtoo erilaiset testit, joista pystyy löytämään uusia tietoja itsestään tai ihmisistä ympärillämme. Olen aina ollut avoin kaikelle, jonka avulla pystyy kehittämään itseään ja omaa ajatusmaailmaa.

Bongasin hetki sitten Vilman mainitseman enneagrammi persoonallisuustestin, jonka innostuin kokeilemaan. Tästä Viivi Pentikäisen ja Marika Borgin laatimasta Tunnista itsesi -nimisestä persoonallisuustestistä sanotaan näin: ”Testi on luotettava ja asiallinen tapa oppia ymmärtämään itseään ja toisia ihmisiä tavalla, josta on aitoa hyötyä jokaiselle. Sen yksi tärkeimpiä ulottuvuuksia on kyky lievittää erilaisuudestamme kumpuavaa ymmärtämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta.” 

Yhdeksän eri persoonallisuuden joukosta sain itse tulokseksi Nelosen eli luovan individualistin. Nelosta kuvailtiin mm. näillä adjektiiveilla: yksilöllinen, syvällinen, tunnerikas, intuitiivinen, ainutlaatuinen, ilmaisuvoimainen, vahva, herkkä, itseään ilmaiseva, syvällinen, aito, intensiivinen, oivaltava, pohdiskeleva, romantikko, intohimoinen, esteetikko, taiteellinen, omintakeinen, dramaattinen, vetäytyvä, tunteellinen.

Testin mukaan Nelonen on parhaimmillaan luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen. Huonoimmillaan hän on loukkaantuva, oikutteleva ja ylitunteellinen. Nelosesta tuntuu hyvältä se, että hän saa toteuttaa itseään yksilöllisellä ja luovalla tavalla. Hän aistii herkästi erilaiset tunnelmat ja muiden ihmisten mielialat. Hän haluaa erottua joukosta omana aitona itsenään.”

Voin rehellisesta todeta uskovani tähän täysin sen noinkin tarkan ja nappiin menevän vastauksen takia. Kokeilkaa ihmeessä testi, joka kestää sen reilu viisi minuuttia, sillä se voi avata ihan uudenlaista käsitystä ja ymmärrystä muista ihmisistä sekä itsestään. Eri persoonallisuuksista lukeminen voi auttaa lähestymään muita ihmisiä viisaasti, ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti. Itse en löydä muuta kuin hyötyä tuosta testistä – tavoitteenahan on aina olla se paras versio itsestään ja kehittää ihmissuihteita positiiviseen suuntaan. ♥

Kommentoikaa myös alas minkä kohdan saitte ja löytyykö sieltä myös muita Nelosia! Ihanaa tiistaita jokaiselle teistä. ♥


xx Camilla

Photography / Roosa Mononen, edit / me

Postauksen kuvat ovat parin viikon takaiselta venelounaalta Elloksen kanssa.

You might also like

2 kommenttia

  1. Ihan mahtava toi testi! Ite sain kohdan 7. Kiitos tästä vinkistä, menee testaukseen myös perheelläni :).

Vastaa