Kaupallinen yhteistyö: Ukko.fi

 

Olen aina ollut sitä mieltä, että parasta on tehdä juuri sitä mitä itse rakastaa. Arjesta saa otettua paljon enemmän irti kun saa aamulla heräämisen jälkeen ruveta tekemään juuri sitä mitä haluaa.

Kohta kaksi vuotta sitten lukiosta valmistuneena muistan pohtineeni asioita, mitä halusin koulun päätyttyä tehdä. Ovet olivat siinä kohtaa auki joka suuntaan ja päätös mitä reittiä lähteä kulkemaan, oli täysin minun oma. Tiesin bloggaamisen olevan minulle lähellä sydäntä, mutta ajatus sen muuttamisesta työksi alkoi vahvistua, varsinkin silloin, kun aikaa sille löytyi.

Bloggaaminen muuttui työksi ensin kokeillen siipiä kevytyrittäjänä ja myöhemmin yrittäjänä. Tässä postauksessa jaan ajatuksiani yrittäjyydestä kaupallisessa yhteistyössä kevytyrittäjyyspalvelun Ukko.fin kanssa.

Kun bloggaaminen muuttui harrastuksesta työksi, tuntui luonnolliselta kokeilla kevytyrittäjyyttä, jota lähdin kokeilemaan Ukko.fin palvelulla. Palvelun käyttö tuntui todella helpolta, varsinkin kun itse en tiennyt yrittämisestä vielä läheskään mitään. Ukko.fi hoiti kaiken puolestani, mikä myös säästi aikaa enemmän asiakkaaseen ja itse työn tekemiseen.

Myöhemmin perustin toiminimen eli minusta tuli kevytyrittäjän jälkeen yrittäjä. Syy miksi vaihdoin yrittäjyyteen oli se, että tunsin olevani tarpeeksi vastuullinen oman bisneksen pyöritykseen ja halusin työstäni saadun palkkion kokonaan itselleni.

Kenelle kevytyrittäjyys on ja miksi alkuun valita kevytyrittäjyys?

Kevytyrittäjyys sopii niille, jotka harkitsevat oman yrityksen perustamista. Olen aina vinkannut Ukko.fin palvelusta niille, jotka ovat kyselleet minulta yrittämisestä, sillä omasta kokemuksestani tiedän laskutuspalvelun olevan sopivan helppo ja kätevä. Kevytyrittäjyys on turvallisempaa ja riskittömämpää, kun voit laskuttaa asiakkaitasi tekemästäsi työstä ilman omaa yritystä. Ukko.fi hoitaa kevytyrittäjän puolesta kaikki hallinnolliset ja lakisääteiset velvoitteet ja näin välttyy ylimääräisestä byrokratiasta. Oman yrityksen pyöritys tuo mukanaan omat taloudelliset riskinsä, mutta itse koen sen olevan vapaampaa. Molemmissa on omat hyvät puolensa; kevytyrittäjyys sopii kuitenkin aloittelevalle ja yrittäjyys kokeneemmalle, jo liikeideaansa testanneelle. Samanlaista kummassakin loppujen lopuksi on se, että saa tehdä juuri sitä mitä rakastaa.

Miksi minä ylipäänsä valitsin yrittäjän polun?

Saan tehdä sitä mitä rakastan. ♥

Ukko.fi
@ ukko.fi