Penkkarit 2016

24544053653_4f991a3940_o

Blogin puolella on ollut viimeiset kaksi viikkoa todella hiljaista, mutta onneksi asia korjaantuu. Näihin kahteen viikkoon on tapahtunut paljon, joten jätin tarkoituksella bloggaamisen sivuun. Koulu loppui, kevään kirjoitukset potkaistiin käyntiin ruotsin kuuntelulla ja äidinkielen tekstitaidon kokeella, koulussamme vietettiin perinteikkäät potkijaiset, jossa mulle ojennettiin titteli Vuoden Muotiguru 2016, ja tottakai olihan ne kauan odotetut penkkarit!

Muistan, kun ala-asteen ensimmäisellä luokalla juoksin hulluna karkin perässä ja ihmettelin, miten ison ja vanhan näköisiä abit olivat. Sitä omaa penkkaripäivää odotettiin monta vuotta, läpi peruskoulun ja lukion. Ja nyt viime torstaina sain vihdoin kokea tämän päivän. Tuntuu, että 12 vuotta meni ohi ihan hujauksessa.

Torstaita voin kuvailla yhdeksi elämäni ikimuistoisimmiksi päiviksi. Se ilon tunne, kun lukio oli vihdoin ohi. Naurun ja huudon raiku. Ystävät ympärillä, joiden kanssa sain tämän päivän kokea. Kiljuvat lapset juoksemassa perässäni koulun pihalla. Rekka-ajelulla vilkuttelu ihmisten kanssa. Abiristeilyn neljän tunnin tanssiputki. Se tunne, kun viimeistä kertaa sain viettää tämän päivän näiden ihmisten kanssa koulukavereina. Taas on yksi muisto lisää elämässäni, jonka voin hymyssä suin jättää taakseni, ja jota voin välillä mielessäni palata muistelemaan. <3

25170888715_eddd82e128_o

24803181179_007760c295_o

24544052293_4442a28bc5_o

24540201594_ed0a0f0625_o

25052623952_5523961cb9_o

24803178479_9de577d99c_o

25170888595_4579c443c4_o

Photos: Milla Mustonen
1st  photo: Satu-Maaria Mäkipuro 

You might also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *