Sunnuntait ovat parhaimpia päiviä pohdiskeluihin ja astetta syvällisemmän tekstin kirjoittamiseen. Minulla on ollut niin rauhallinen viikonloppu, etten muista milloin minulla olisi ollut viimeksi näin levollinen olo. Kuten aikasemmassa postauksessa kirjoitinkin, halusin tietoisesti viettää yksin viikonlopun sopimatta mitään kalenteriini. Pitkästä aikaa sain koko viikonlopun tehdä juuri sitä mitä tuntui tehdä ja kulkea omassa flowssa.

Olen lauantaina sekä sunnuntaina herännyt ilman herätyskellon soittoa, pötkötellyt kaikessa rauhassa sängyssä, pitänyt extra hyvää hoitoa ihostani, ostanut kimpun punaisia ruusuja, juonut punaviiniglögiä ja paistanut pellillisen joulutorttuja (aikaistako? eei :D). Polttanut kynttilöitä, fiilistellyt ensimmäistä kertaa jouluisia pianoklassikoita, järjestellyt kaappeja ja hyllyjä, pessyt muutaman koneellisen pyykkiä, katsellut leffoja sekä laittanut hyvää ruokaa.

Arkeni voi olla hyvin hektistä ja aikataulussa kulkemista, joten kaipaan tällaisia viikonloppuja edes kerran kuukaudessa. Oma aika on niin kallisarvoista ja se tekee ihmeitä, kun mieli ja keho saa vain pysähtyä ja olla. Nautin olla yksin, vaikka olen sosiaalinen persoona ja pidän ihmisistä ympärilläni. Välillä aika ei kuitenkaan riitä, joten yritän joskus pyhittää edes jotkut aamut tai illat ”omalle ajalle”. Vaikka kuinka joskus tekisi mieli täyttää kalenteri kaikilla ihanilla tapaamisilla ja aktiviteeteilla, muistan miten ylikierroksilla voin joskus käydä, kun on niiin paljon kalenterissa :D Vaikka pieni kiire toisinaan pitää mielen virkeänä, on hyvä pitää edes pieni rako viikonlopussa vain itselläsi.

Muista ottaa itsellesi omaa aikaa ja tehdä sitä mistä itse nautit eniten. Toisille oma aika voi olla kaupoissa iltapäiväruuhkassa kiertely ja toisille taas hiljaisuudessa oleminen. Huomaan itse jaksavani ahertaa arkipäivinä enemmän, kun olo on levännyt levollisen päivän jälkeen – osaan meinaan todella helposti stressata pienimmistäkin asioista.

Tänään ajattelin vielä lakata kynnet ja katsoa Lydia Elise Millenin vlogeja. Parasta.

Mitä oma aika merkitsee teille? Mitä tykkäätte silloin tehdä?