Paluu Arkeen

Suomessa taas ja valmiina ottamaan arjen vastaan. Viikonloppuna yritin keskittyä väsymyksen selättämiseen, sillä saavuttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomeen. Yritys jäi yritykseksi, kun lauantaina kaverit saivat yllytettyä minut ulos tuulettumaan. Ilta osoittautui todella hauskaksi kun törmäsin samalla niin moneen tuttuun kotikaupungissani. Sunnuntaina saavuin väsyneenä kotiin tänne Helsinkiin, tyhjensin matkalaukun ja pesin pari koneellista pyykkiä.

Tänään puolestaan treffasin pitkästä aikaa muita blogimimmejä ja voi kuinka ihanaa oli nähdä tyttöjä taas! Kuulumiset käytiin läpi melkein perinteikkäällä sushilounaalla. Nyt olen taas kotiutunut ruokakaupan kautta ja telkkarista pyörii Orphan Black. Miten mulla on kestänyt näin kauan aloittaa sarjan katsominen – olen nimittäin paljon kehuja kuullut sarjasta. Haha, onneksi sentään nyt.


Päällä on InstaStoryn puolella muutaman kerran vilahtanut jumpsuit, josta sain Instagramissa kyselyitä. Jumpsuitin bongasin Lontoon Regent Streetin Zarasta, joka taitaa olla koko reissun paras ostos. Se on ollut päälläni jo neljänä päivänä putkessa ja oli myös mitä loistavin asu lentokoneeseen. En itse ole muuten räväkkä pukeutuja, mutta jumpsuitin musta tausta tekee koko vaatteesta rauhallisemman. Toivottavasti pääsen pian stailaamaan tämän juhlallisemmin!


Photography / Marianne Sendenali, edit / me

jumpsuit / ZARA
shoes / Adidas Stan Smith
shades / Ray Ban

xx Camilla

Continue Reading

The Perfect Off Shoulder Shirt

Viikon takainen asu, jolloin vietettiin aamupäivää ystäväni Janinan kanssa. Päältä löytyy ehdottomasti kesän yksi mukavimmista vaatteista, valkoinen off shoulder paita mbyM -merkiltä, jonka bongasin Salosta vaateliike Vilonasta. Ihana ja imarteleva päällä, ja pidän erityisesti sen leveistä hihoista. Oma kesävaatekaappini on täyttynyt erityisesti valkoisista paidoista, eikä ihme, sillä olen niiden suurkuluttaja kesäisin.

Tuleva lauantai lähenee jo kovaa vauhtia, jolloin vietämme serkun häitä suurella porukalla Milton Keynesissä. Olen malttamattomana katsellut henkarissa roikkuvaa juhlamekkoani aina ohimennen… saisko sen jo pukea päälle??  Torstaina muu perheeni lentää myös Suomesta paikalle, joten odotan heidänkin näkemistä kovin. Luvassa siis ihana viikonloppu! Tämä reissu Englantiin on muutenkin eronnut muista lukuisista reissuista perheemme luo. Reissu on tuntunut tähän asti jo unohtumattomalta..

Toivottavasti teillä on ollut ihana viikko tähän asti! ♥

Photography / Janina Havia ELAH BLOG, edit / me

shirt / mbyM
jeans / ZARA
shoes / ZIGN
bag / Mango
shades / Ray Ban

xx Camilla

Continue Reading

White Daytime Dress

Kepeä kesäasu omaan makuuni. Valkoista New Lookin paitamekkoa tulee käytettyä paljon – ihanan monipuolinen ja helppo kesävaate.

Täällä Englannissa kaikki on hyvin. Eilen olin serkkutyttöäni vastassa, kun hän pääsi koulusta ja siitä lähdettiin picniclle. Illalla ajeltiin serkkujen kanssa maaseudulla ilta-auringon laskiessa, kuunneltiin akustista musiikkia ja laulettiin. Ilma on kuin jostain tropiikista – päivällä mittari kohoaa helposti 32 asteeseen, mikä toisaalta tarkoittaa kunnon kesää, mutta on myös aikamoisen tukalaa, jos viettää suurimman osan päivästä ulkona. No mutta helteestä ei saa valittaa kun sitä kerran on!

Minkälaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on luvassa?

Photography / Janina Havia Elah blog, edit / me

dress / New Look, Zalando
heels / Mango
shades / Ray Ban

xx Camilla

Continue Reading